FANDOM


Heli Sievinen on Lasse ja Paula Sievisen tytär. Hänellä on kolme sisarusta: Annika, Katri ja Severi. Lisäksi hänellä on serkku nimeltään Joonatan Sievinen.

Heli muutti pihlajakadulle vuonna 2004 yhdessä Katrin ja Paulan kanssa. Annika muutti hieman heidän perässää, kun saapui Amerikan vaihto-oppilas vuodeltaan. Lasse taas muutti viikkoja myöhemmin.

Rakkauselämä Muokkaa

Heli tutustui uudessa koulussaan Sauli Kivirantaan, ja he alkoivat seurustelemaaan. Heidän seurustelunsa oli hieman mutkikasta, osittain siksi, että Heli kieltäytyi seksistä ennen avioliittoa. Myöhemmin he erosivat kun Heli tajusi olevansa lesbo. Heli seurusteli aluksi opettajansa Teresan kanssa, mutta myöhemmin he erosivat. Sen jälkeen Heli alkoi seurustella Satu-nimisen naisen kanssa ja he muuttivatkin yhdessä Pariisiin vuonna 2007. Tiettävästi siellä he erosivat, Iiris Kaukovaaran vaikutuksesta. Sitten Heli ja Iiris alkoivat seurustella, mutta erosivat, kun Iiris palasi yllättäen Suomeen.

Työelämä Muokkaa

Helin valmistuttua lukiosta vuonna 2006, hän työskenteli Stellansissa. Hän kuitenkin opiskeli poliittista oppia siinä sivussa. Vuonna 2009, kun hän palasi Pihlajakadulle sai hän töitä Routakedon firmassa. Samassa paikassa työskentelee myös hänen isänsä, Lasse ja entinen rakastajattarensa Iiris.


Salkkaripedia logo.jpg Tämä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Salkkaripediaa laajentamalla artikkelia. Salkkaripedia logo.jpg

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki