FANDOM


Paula Orvokki Sievinen (os. Lepistö) on Johanna Nurmimaan esittämä hahmo Salatuissa elämissä. Paulan ensiesiintyminen tapahtui 6.:lla tuotantokaudella jaksossa Camilla haistaa haudatun koiran ja on ollut siitä eteenpäin sarjassa mukana.

PerheMuokkaa

Paula oli vuosikausia naimisissa Lasse Sievisen kanssa. Heillä on kolme lasta, Katri Elisabeth, Heli Anastasia ja Severi Richard. Paulalla on ollut yleisesti ottaen hyvät välit lapsiinsa. Annikan hukuttua Paulan mieli järkkyi, ja hän joutuikin Rauhalampi-hoitolaitokseen hetkeksi. Paulan oli vaikea hyväksyä Helin homoseksuaalisuutta, mutta hän rakasti lastaan niin paljon, ettei antanut sen häiritä.

Paulan ollessa Rauhalammessa hänen miehensä Lasse ajautui suhteeseen Maarit Salinin kanssa. Suhteen päätyttyä Paula sai asian selville, mutta antoi miehelleen anteeksi, koska Lassekin oli antanut hänen hölmöilynsä anteeksi.

Erään riidan päätteeksi Paula lähti ajamaan autolla vailla määränpäätä, oli lähellä ajaa kolarin ja ajautui metsään, josta hänet löysi Eero Vanala. Vaikka Paula oli jo tullut kuntoon, hän ei halunnut palata kotiin ja kohdata Lassea, vaan hän jäi metsämökkiin Eeron luokse. Huolestunut Lasse etsi vaimoaan ja sai selville, että Paula on Karkkilassa. Lasse löysi mökin ja näki ikkunasta Paulan ja Eeron suutelevan. Lasse lähti loukkaantuneena takaisin Helsinkiin ja ajautui suhteeseen Tanja Jääskeläisen kanssa.

Paulan palattua takaisin Lassen suhde Tanjaan päättyi. Lasse yritti saada liittonsa toimimaan, mutta ei voinut mitään sille, että oli rakastunut Tanjaan. Lopulta Lasse ja Paula erosivat ja Lasse halusi ryhtyä seurustelemaan Tanjan kanssa julkisesti. Murtunut Paula pyysi Tanjalta, että tämä antaisi Lassen takaisin. Lopulta Paula kuitenkin myöntyi eroon, ja eropaperit ovat vireillä. Paula päätti vaihtaa sukunimensä Lepistöksi, joka on hänen tyttönimensä.

Muut romanttiset suhteetMuokkaa

Aaro VaalanneMuokkaa

Aaro Vaalanteella (silloisella Artolla) ja Paulalla oli suhde aikaisemmin, ja Paula oli jo jättämässä Lassea, mutta lopulta lopetti suhteen ja pysyi Lassen kanssa. Myöhemmin Aaro palasi Paulan elämään ja Paula rakastui jälleen psykopaatti-Aaroon. Paula oli kertomassa Aaron todellisesta luonteesta Lauralle; tämän estämiseksi Aaro lukitsi Paulan maakellariin, josta Seppo Taalasmaa ja Ismo Laitela kuitenkin löysivät hänet. Tämän paljastuessa Aaro ensin kidnappasi Oonan, mutta palautti tämän ja hävisi. Myöhemmin Jenni laittoi ilmoituksen lehteen Aaron löytämiseksi ja Aaro palasi Pihlajakadulle, kidnappasi kaksoisveljensä Eeron ja otti tämän henkilöllisyyden. Aaro huijasi Lauran kanssaan naimisiin, ja vasta häissä Laura tajusi Aaron oikean henkilöllisyyden. Häissä Paula ja Laura työnsivät Aaron parvekkeelta. Paula ja Laura joutuivat oikeuden eteen, mutta heidät katsottiin syyttömiksi.

Eero VanalaMuokkaa

Paulan syyllistettyä itseään ystävänsä Tuulin itsemurhasta ja ajettua itsensä ulos tieltä Eero pelasti tämän mökkiinsä Karkkilassa ja hoiti tämän kuntoon. Tällöin Eero paljasti, että hänellä on tunteita Paulaa kohtaan. Eero suuteli Paulaa, minkä näki myös mökille löytänyt Lasse, joka lähti loukkaantuneena takaisin Helsinkiin ja ajautui suhteeseen Tanja Jääskeläisen kanssa. Myöhemmin Paula ja Eero aloittivat avoliiton, kun Eero muutti Paulan luokse. Paula tuli raskaaksi, ja pari alkoi odottaa onnellisesti lasta. Ultraäänessä selvisi, että tuleva lapsi on poika. Myöhemmin Lasse sai tietää Eeron olevan lapsen isä.

Keväällä 2009 nähdyissä jaksoissa mielenterveydeltään järkkynyt Eero rakensi arkun vuokraamassaan verstaassa. Eero rakensi arkun saadaakseen Paulan ja tulevan lapsen ”turvaan” Eeron edesmenneeltä kaksoisveljeltä Aarolta. Eero johdatti Paulan hautausmaalla Aaron haudalle ja huumasi Paulan työpaikaltaan vanhainkodista hankkimallaan huumausaineella. Katsojille annettiin kuva että Eero olisi haudannut Paulan elävältä Aaron hautaan, mutta Eero kuitenkin piilotti Paulan vuokraamansa verstaan lattian alle. Lasse huolestui Paulasta kun Eero saapui yksin Ismon ja Sallan häihin ja alkoi tivaamaan Eerolta Paulan olinpaikkaa. Eero oli juuri kertomassa Lasselle Paulan olin paikkaa, kunnes häiden juhlapaikkana toiminut kahvila Kentauri räjähti kaasuvuodon seurauksena. Myöhemmin Eero menehtyi sairaalassa saamiinsa vammoihin. Lasse ryhtyi etsimään Paulaa saamiensa vihjeiden perusteella, hän jopa avatutti Aaron haudan, josta kuitenkin löytyi vain Aaron ruumis. Vieraillessaan Kaukovaaroilla Panu Kaukovaaran poika Otto Kaukovaara sanoi, että aina löytyy todisteita. Lasse ja Panu palasivat takaisin aiemmin tutkimaallensa verstaalle. Lasse huomasi että verstaan lattialankut antoivat periksi ja naulat olivat uudet. Tämä herätti Lassen mielenkiinnon, alkaessaan avaamaan lattiaa hän kuuli Paulan huudon ja avasi Panun kanssa lattian ripeästi sorkkaraudalla. Arkussa ollut Paula löytyi juuri viime hetkellä elossa arkusta ja juuri alkanut synnytyskin saatiin kunnialla loppuun. Lasse toimi synnytyksessä kätilönä ja edes ambulanssi ei ehtiny paikalle, koska synnytys oli jo niin pitkällä. Myöhemmin sairaalassa Paula murtui saatuaan tietää Eeron kohtalosta, siitä huolimatta että Eero oli lähes tappanut tämän.

Uusi alkuMuokkaa

Eeron kuoleman jälkeen yksinäinen Paula kaipasi seuraa. Ensin Paulan luokse muutti tämän ex-mies Lasse, ensin vain ystävyysmielessä. Loppujen lopuksi Lasse ja Paula kuitenkin aloittivat uudestaan suhteen ja päättivät kasvattaa Severiksi nimeämänsä lapsen yhdessä heidän lapsenaan. Kauaa he eivät kolmistaan ehtineet asua, kun Joonatan Sievinen muutti takaisin Paulan asuntoon Juulia Aution kuoleman jälkeen. Suurin yllätys väsyneelle Paulalle kuitenkin oli, kun hänen tyttäret Katri ja Heli palasivat Pihlajakadulle. Pian Katri lähti miesystävänsä Johanin kanssa takaisin Vaasaan, mutta perheen iloksi Heli jäi asumaan kotiin. Paulakin piristyi huomattavasti ja jaksoi olla perheensä kanssa enemmän. Paula on ollut suurena tukena ystävälleen nimeltä Iiris Kaukovaara. Myöhemmin myös paljastui että Iiris oli Helin rakastettu Pariisissa. Iiris ja Heli alkoivat seurustelemaan, Iiris myös muutti lapsineen Paulan luokse asumaan huoltajuuskiistan ajaksi. Myöhemmin Sievisille muutti Paulan siskon poika Jiri Viitamäki. Melko pian Jirin ilmestyttyä kuvioihin lähti Joonatan Sievisten luota Norjaan. Myöhemmin Selvisi että Jiri onkin Lassen poika. Lasse oli pettänyt Paulaa Armi Viitamäen kanssa. paula antoikin Lasselle anteeksi. Myöhemmin myös Norjasta palannut ja ongelmiin joutunut Joonatankin muuttu sievisille asumaan. Heli sen sijaan muutti Vaasaan tyttöystävänsä Kiia Hyvösen ja tämän tyttären Anniinan kanssa.

TyöelämäMuokkaa

Paula on ammatiltaan kielenkääntäjä. Hän on kääntänyt romanttisia viihderomaaneita suomeksi ja toiminut romaanisten kielten tulkkina muun muassa Heikki Ratilalle.

Hän myös avusti Maarit Salinia tämän Murhamaisterit-romaanin ilmestyessä tullen samalla julkisuuteen tahtomattaan. Tämän jutun kautta Paulan elämään asteli Tuuli, jonka kanssa Paula ystävystyi. Paula yritti auttaa naista, joka oli kokenut niin samoja tuntoja kuin hän. Tuulin itsemurha oli Paulalle kova paikka.

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki