FANDOM


Seppo Juhani Taalasmaa on Jarmo Kosken esittämä hahmo Salatuissa elämissä. Seppo on ollut mukana sarjan ensimmäisestä jaksosta lähtien.

Seppo oli sarjan alussa kouluttamaton ja yksinkertainen talonmies, mutta hänen hahmolleen on kehittynyt sarjan edetessä enemmän tunneälyä. Seppo ja Ismo Laitela ovat olleet sarjassa alusta asti ja ovat sarjassa pisimpään olleet henkilöhahmot.

Seppo sairastaa vaikeaa sydänsairautta, ja vakavat perheriidat voivat joskus aiheuttaa hänelle sydänkohtauksen. Seppo on ollut naimisissa Ulla Taalasmaan kanssa liki 30 vuotta. Heillä on kaksi lasta, Kari ja Elina. Kari on tullut enemmän äitiinsä Ullaan kuin isäänsä. Kuultuaan ettei Elina Taalasmaa olekaan hänen oma tyttärensä, vaan vanhan antiikkiystävänsä Martti Viljasen tytär, Seppo sai sydänkohtauksen. Lopulta Seppo oppi hyväksymään Elinan tämän jo kuolleesta isästä, Sepon vanhasta ystävästä huolimatta. Seppo oli jonkin aikaa mukana poliitikassa. Hän oli kansanedustajavaaleissa Totuus-puolueen ehdokas. Hänen avustajinaan toimivat Maarit Salin ja Eero Vanala.

Sepon ihailijaksi tekeytynyt Helena Kuula lahjoitti suuren rahasumman Sepon kampanjaa varten. Oikeasti Helenan tavoite oli vain päästä lähemmäs Sepon poikaa Karia, jolle Helenan piti Stuban eli Sebastian Vuorelan puolesta kostaa. Helena kuitenkin rakastui Seppoon ja totuuden julki tuleminen aiheutti vaikeuksia juuri alkaneelle suhteelle. Helenan jäätyä kiinni rötöksistään hän päätyi vankilaan kärsimään vankilatuomiota. Helenan kärsittyä tuomionsa Helena ilmestyi takaisin Pihlajakadulle ja Sepon vanhat tunteet heräsivät jälleen. Kari-pojan oli vaikea hyväksyä isänsä ja Helenan suhde, mutta lopulta välit lämpenivät ja Kari hyväksyi suhteen. Nykyisin Seppo ja Helena ovat avioliitossa.

LuonneMuokkaa

Seppo on perussuomalainen mies. Hän on kärsivällinen ja perhettään suojeleva. Vaikka Seppo onkin perin kohtelias, hän ei suostu leikkimään naisten sätkynukkea. Seposta saa yleensä hyvän ensivaikutelman. Sepolla on hyvä huumorintaju, mutta kaikkiin vitseihin hänen huumoriälynsä ei riitä. Seppo on hyvin kohtelias mies, joka ei elä pilvilinnoissa, vaan on älykäs ja huomaavainen.

PerheMuokkaa

Seppo oli lähes 30 vuotta naimisissa Ulla Taalasmaan kanssa. Liitto päättyi kuitenkin eroon vuonna 2005, kun Elinan isäksi paljastui Ullan nuoruudenrakkaus Martti Viljanen. Tämän Seppo oli vielä ajan kanssa valmis antamaan anteeksi, mutta sitten hän kuuli Martin äidiltä Selma Viljaselta, että Ulla rakasti alun perin oikeasti Marttia ja oli ollut tämän kanssa kihloissakin. Seppo ja Ulla olivat olleet jo naimisissa, ja heillä oli avioliitosta poika Kari. Seppo tunsi itsensä kaksinverroin petetyksi, sillä Martti oli ollut hänen hyvä ystävänsä. Syksyllä 2006 Seppo ilmaisi halunsa palata yhteen entisen vaimonsa kanssa. Huhtikuussa 2007 Ulla ja Seppo palasivat yhteen, mutta pian he päätyivät eroon, ja Ulla muutti siskonsa luokse Kankaanpäähän.

  • Kari on Ullan ja Sepon poika. Hänen syntymänsä jälkeen Ulla joutui pitkään hoitamaan poikaa yksin. Tämä rasitti Ullaa. Sepon ollessa paljon poissa, haki hän lohtua Martti Viljasen käsivarsilta ja niin sai alkunsa Karin pikkusisko Elina. Sepolla ja Karilla on aina ollut hieman hankalat välit. Kari on muun muassa istunut vankilassa ja ollut sekaantunut rikoksiin, joita isä paheksuu. Sarjan aikana Kari Taalasmaa alkoi seurustella Katja Vainion kanssa, joka päättyi eroon Karin aloitettuaan suhteen Laura Kivirannan kanssa. Tästä suhteesta syntyi Oona, Sepon ensimmäinen lapsenlapsi. Myöhemmin Kari erosi Laurasta ja alkoi seurustella jälleen Katjan kanssa. He muuttivat Tampereelle, mutta erosivat myöhemmin ja Kari muutti takaisin Helsinkiin. Myöhemmin hän oli kihloissa valokuvaaja Noora Aution kanssa ja heille oli syntymässä kaksoset, jotka kuitenkin menehtyivät keskenmenon myötä. Noora muutti ulkomaille, mutta myöhemmin tultuaan vierailulle Pihlajakadulle parin rakkaus heräsi uudestaan ja pari päätti muuttaa Keniaan.
  • Onni Taalasmaa on Sepon toinen lapsenlapsi Elinan kautta. Onni asui vanhempiensa Elinan ja Tuomon kanssa Tampereella ja myöhemmin Göteborgissa, kunnes muutti Sepon ja Helenan luo Helsinkiin.
  • Helena Kuula, Helena ja Seppo rakastuivat toisiinsa Sebastian, Sergei, Kari hässäkän jälkeen. Kari ei hyväksynyt Helenaa koska Helenan pojat olivat tämän ex rikoskumppaneita ja heidän takiaan myös Romeo Aro, Rafael Aro ja Maija joutuivat lähtemaan pakoon suomesta. Helena myös istui vankilassa. Kun Helena vapautui Seppo kiinnostui naisesta uudestaan ja pari meni kihloihin ja myöhemmin naimisiin Ullankin estelyistä huolimatta.
  • Sergei Kuula, on Helenan ja tämän ensimmäisen miehen Igor Kuulan lapsista toinen. Sepon ja Helenan mentyä naimisiin Seposta tuli Sergein isäpuoli.
  • Sebastian Vuorela, on Helenan ja Igor Kuulan toinen lapsi. Sebastian oli alunperin Karin rikos kumppani ja myöhemmin Sepon ja Helenan mentyä naimisiin tämän velipuoli ja Sepon poikapuoli. Seppo onkin sanonut Helenan poikien olevan hänenkin poikiaan.
  • Elias Vikstedt, on Sebastianin ja Cindy Rintalan adoptioon antama poika. Elias muutti pihlajakadulle taalasmaille asumaan ja asuu nykyisin Sebastianin ja Katariina Mäkelän kanssa samassa rapussa kuin Seppo ja Helena. Seppo on Eliaksen isoisäpuoli.
  • Iida Mustonen on Sebastianin tytär puoli tämän vaimon Maria Mustonen kautta. Marian ollessa koomassa on Iida asunut taalasmailla uusien puoli isovanhempiensa ja puoli serkkunsa kanssa.
  • Inka Haapala on Sepon ja Ullan ottotytär joka asui Taalasmailla kunnes meni kouluun toiselle paikkakunnalle Seppo ja Ulla pitivätkin Inkaa omana tyttärenään.
  • Antti Polvijärvi on myös sepolle poika puoli ja se on rikoskomisaario ja Ammatiltaan Poliisi

TyöelämäMuokkaa

Seppo työskenteli alun perin talonmiehenä Pihlajakadulla, mutta taloyhtiön päättäessä vaihtaa huoltoyhtiöön erotettiin hänet palveluksesta. Taalasmaat perustivat oman huoltoyhtiön, Talotaikurit. Sepolla oli joskus myös ollut tuurauksia parhaan ystävänsä Ismon omistamassa Ismon valinnassa.

Vuoden 2004 jaksoissa Seppo alkoi olla väsynyt fyysisesti rasittavaan työhön ja ehdotti Ullan kanssa Stellans-kauppiaaksi siirtyneelle Ismolle yritysten vaihtoa siten, että Ulla ja Seppo alkaisivat Stellans-yrittäjiksi ja Ismo alkaisi huolehtia Talotaikureiden asioista. Seppo jatkoi kauppiaana vielä Ullan poistuttua, mutta ollessaan julkisuudessa alkoivat lehdet levittää hänestä myös negatiivista julkisuutta ja Sepon entiset vihaiset fanit alkoivat boikotoida Stellansia, jolloin Seppo erotettiin tehtävästään. Tanja Jääskeläinen osti kuitenkin kyseisen kaupan ja nimitti Ismon myyntipäälliköksi, mutta Stellans-johtajat eivät hyväksyneet Seppoa enää palvelukseen. Seppo palasi takaisin Talotaikureihin, mutta pian Sepolle tarjottiin mahdollisuus asettua ehdolle eduskuntavaaleihin. Näytti kuitenkin siltä, ettei mikään puolue edustanut täysin Sepon mielipiteitä. Selvisi kuitenkin, että Eero Vanala on mukana katveessa olleessa Totuus-puolueessa, joka edusti samoja arvoja Sepon kanssa. Seppo ei kuitenkaan päässyt eduskuntaan, sillä hävisi täpärästi KKI-puolueen Kristo Päiviselle.

Vapaa-aikaMuokkaa

Sarjan alkuaikoina Seppo harrasti pontikan keittämistä kotitalon kellarikomerossa. Vuonna 2007 Seppo löysi pontikankeittimen antiikkivarastostaan ja yritti aloittaa uudestaan harrastustaan, joka tosin ei onnistunut, jäätyään kiinni tyttärellensä Elinalle. Lopullisesti harrastus päättyi, kun Sofia Salin joi Sepon keskeneräistä, metanolista pontikkaa ja menetti hetkellisesti näkökykynsä.

RakkauselämäMuokkaa

Ulla TaalasmaaMuokkaa

Ulla oli Sepon vaimo lähes 30 vuotta ja avioliitto on ollut pisin sarjassa tähän asti. Avioituessaan Sepon kanssa Ulla ei tosin oikeasti rakastanut Seppoa, vaan Martti Viljasta. Avioliiton alussa Ullalla oli ollut myös romanssi Voitto Sutelan kanssa.

Eeva HarakkaMuokkaa

Sepon saatua tietää Voitto Sutelan ja Ullan välisestä suhteesta yli 20 vuotta sitten, hän sai sydänkohtauksen. Toivuttuaan Seppo oli päättänyt erota Ullasta ja aloitti suhteen Toni Veijalaisen äidin, Eeva Harakan kanssa. Suhde oli kuitenkin vain kostoa Ullan pitkän ajan takaisesta syrjähypystä, josta Ulla ei edes kertonut. Loppujen lopuksi Seppo leppyi ja palasi kotiin.

Marja PihlajaMuokkaa

Marja Pihlaja eli Marja-täti oli Salineiden lastenhoitaja joka oli ihastunut Seppoon. Ihastus oli kuitenkin yksipuolista, mutta Marja-täti osti Sepolle kalliita lahjoja ja aiheutti tahallaan keittiössä vesivahinkoja saadakseen talonmiehen luokseen.

Irma HalonenMuokkaa

Seppo kohtasi Irma Halosen saatuaan ensin tietää, ettei Elina olekaan hänen biologinen tyttärensä. Aluksi Seppo ja Irma olivat vain ystäviä, joita yhdisti yhteinen harrastus antiikkien parissa. Irma oli kuitenkin ihastunut Seppoon, mikä aiheutti riitaa mustasukkaisen Ullan ja Irmaan ihastuneen Ismon kanssa. Kun Ulla rakastui iltalukiossa työskentelevään opettajaan Yrjö Merilään, Seppo aloitti suhteen Irman kanssa. Ajan kanssa selvisi, että Sepolla oli edelleen tunteita Ullaa kohtaan ja näin suhde päättyi. Irma muutti ulkomaille ja hyvästeli Sepon.

Helena KuulaMuokkaa

Helena Kuula on Sebastian Vuorelan äiti, joka halusi kostaa Karille ja Romeo Arolle, jotka olivat aiheuttaneet poikansa joutumisen vankilaan. Helena halusi päästä lähemmäksi Kariin ja Romeota. Karin lähestymiseen oli keino aloittaa suhde Sepon kanssa. Seppo kuitenkin rakastui Helenaan oikeasti ja Helenakin alkoi tuntea samoin suhteen edetessä. Toisen poikansa Sergei Kuulan painostuksen alla Helena kuitenkin jatkoi juonittelua Karin ja Romeon päänmenoksi, syyllistyen useisiin rikoksiin. Lopulta Seppo sai tietää Helenan taustoista ja Helena joutui vankilaan. Suhde päättyi, vaikka Sepolla oli yhä tunteita Helenaa kohtaan. Myöhemmin pari palasi yhteen ja lopulta jopa avioituivat. Suhdetta kuitenkin hiersi Sepon saatua tietää Sebastianin valekuolema ja sitä seuraava valehtelu naapureille. Pari kuitenkin sopi riitansa Paulan ja Ismon avustuksella.


Kulissien takaaMuokkaa

Seppoa näyttelee näyttelijä Jarmo Koski. Seppo on ollut sarjassa sen alusta lähtien, eli vuodesta 1999.

Aiheesta muualla Muokkaa

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki